Thursday, July 16, 2009

Pikareissu.....

Olin eilen Rouva Äitin ja Eläkeläisen kanssa pikavisiitillä Tallinnassa.
Nyt alkaa olla tältä kesältä Tallinnan kiintiö täynnä.

Joo, lähdettiin sitten nopeilla vehkeillä yli molempiin suuntiin tai ainakin me luultiin niin....
Aamulla lähtö piti olla klo 10 ja paluu takaisin klo 17, ja matka kestää 1,5 tuntia suunta.
No asioillahan on taipumus välillä vähän mutkistua ja pidentyä.

Lähtö oli melkein 45 minuuttia myöhässä, teknisen vian takia.
Ok, päästäänpähän ainakin lähtemään.
Paitsi että, matkaa tehtiin 2,5 tuntia!!!!!!

Lisäksi laivalta loppuivat heti alkumetreillä kaikki syötävä, ei leipiä ei pitsapaloja ei mitään paitsi suklaakakkua.
Sitä sitten joutu nakertaa suklaakakkua napaansa ja kerrankin se ei oikein uponnut!!

Päästiin sitten kuitenkin vihdoinkin Tallinnan puolelle vähän ennen puolta kahta ja eikun suuntana vanhakaupunki.
Käytiin syömässä oikein hyvin ja runsaasti mukavassa paikassa.

Eihän tää myöhästely tietty tähän loppunut....
Kotimatkan piti lähte klo 17, mutta tuli ilmoitus että lähtö on vasta klo 18.
Ok, hyvä että ilmoittivat tekstiviestillä asiasta.

Lähdimme satamaan päin kömpimään vähän ennen puolta kuutta ja vaihdoimme liput ja eikun odottelemaan.
Paatti tuli satamaan klo 18.15 ja me päästin lähtemään kotimatkalle klo 18.30.

Ja edelleen matkaa tehtiin 2,5 tuntia teknisen vian takia.
Nyt jo alkoi pikkusen nyppiä tää touhu.

Olimme Helsingissä klo 21.05 ja siitä sitten käveltiin keskustaan ja busseihin kotia kohti.
Kotona olin puoli yhdentoista aikaan.
Että näin meidän perheen pikavisiitti Tallinnaan meni.

Se on ilo mennä noilla pika-aluksilla, nopeaa ja vaivatonta matkan tekoa.... ; )

Tuesday, July 14, 2009

Terdellä

Oltiin tytsien kanssa terdellä tänään ja yllättäen bongattiin julkkuja.
Tai mä en bongannu mitään, kun enhän mä edes tunnistanu meitin julkkua....

Jaana bongas uuden tangokuninkaan ja Raipe heitti pojalle moit pöydästä.
Fiksuna nuorena miehenä hän heitti Raipelle takasin moit!

Ja meitin Raipe oli niiiiiiin otettu, kun Amadeus moikkas häntä.
Me muut naurettiin ihan kaksin kerroin!!

Friday, July 10, 2009

Sikalentsu

Nyt on sitten sikalentsu tulossa Suomeen syksyllä ja siihen sairastuu suurinosa ihmisistä.
Rokote on tekeillä, mutta sitä ei saada ilmeisesti valmiiksi niin paljoa että kaikki saataisiin rokotettua ennen ensimmäistä lentsuaaltoa.

Pohdinta kuuluu:
- otan rokotuksen
- en ota rokotusta

Niinpä ja toinen asia on sitten se kuinka jumalattoman paljon joutuu pulittamaan kolmesta piikistä kolmen kuukauden välein....

Tipilentsu oli ja vähän niinkun meni ohi tai ainakaan siitä ei enää puhuta niin paljoa.
Joten onko possulentsukaan loppu peleissä niin kamalan vaarallinen kun annetaan uskoa???

Törmääminen

Tänään olin suht aikasin aamusella liikkeellä ja kävin kirjastossa ja lorvailin vähän aikaa Sellossa.
No mitäänhän siellä ei ollut ostettavaa, mut kunhan lorvin.

Mut sit sain jostain syystä idean mennä käymään Tapiolassa ja hups heijaa ketäs se siellä olikaan...
Rouva Äitihän se siellä mennä kipitti ja eikun perään.

No, näppärästi meillä meni siellä melkein kolme tuntia!!!
Mä en saanu muutakun jäätelön ja kaksi housuhenkaria, eikä nekään maksanu mitään....

Mut meitin mamma se sit taas löysi vaikka ja mitä.
Se sai uuden kellon, oli kyllä muuten tyylikäs aikarauta.
Ja sitten se sai uudet silmälasit, jotka sopi kun nenä päähän.

Joten vaikka nyt taas menikin rahaa, onneks ei multa..., mut ostokset oli tosi onnistuneita ja tarpeellisia tai no joo oli ne.... ; )

Thursday, July 09, 2009

LOMA

Se on sommar tiden hei hei, sommar tiden!!!!!
Nyt se vihdoinkin alko, meinaan LOMA!!!!

Ja ihan väkisin toi aurinko yrittää tuolta pilvien lomasta näytäytyä, ei huono homma ollenkaan!
Ja mitä sit jos sataa vettä??
Sehän on normi suomen kesä, ketä se mistä kohtaa yllättää???!!!

Pääasiahan on, että ollaan lomalla eikä tarvi mennä mihinkään aikaisin aamulla, eikä tarvi tehdä mitään jonninjoutavia aikatauluja juurikaan mistään.
Vähän siiiiistiiiiiiiiii.

Joten nyt sitten vietetään lomaaaaaaaaaaaa!!!

Wednesday, July 08, 2009

Vähiin käy

Se oli enää yksi herätys ja sitten alkaa LOMA!!!!

Vaikka sitä tuli lomailtua tossa touko- kesäkuun vaihteessa, ei juurikaan tunnu siltä että sitä olis jo oltu tänä kesänä lomalla....
Mahtava päästä lomalle.
Mitään suunnitelmia oikeestaan ei sen kummemmin ole, vaan olemisen vapaata reimua paikoissa a-ö.

Monday, July 06, 2009

Terkkuja naapurista

Näin sitä tuli käytyä taasen naapurimaassa kyläilemässä.
Keli oli ihan ok vaikka heittikin aika pilviseksi päivän mittaan.



Yllätykseksemme viikoloppuna oli Viron Laulujuhlat.
Ja sehän tiesi että ihmisiä on liikkeellä muutama meidän lisäksi......
No me päästiin hyvin rauhassa vähän shoppailemaan.
Ja minkäs sille voi että on pieni kenkäfriikki..... aina käy näin....

Mä ostin kahdet sandaalit ja K:n käteen jäi yhdet samanlaiset kun mun toiset lipokkaat oli.
No minkäs sille mahtaa, kun halvalla saa.... ; )

Friday, July 03, 2009

Tallinaan

Huomenna taas mennään!
No ihan vaan tonne Tallinnaan päiväksi mennään taas kääntymään.

Hyvä porukka ja hyvä reissu, mitä sitä enempää viikonlopulta vois vaatia... ; )

Monday, June 29, 2009

Ale ale ale.....

Kävin tänään alennusmyynneissä, ensimmäistä kertaa nyt kun ne on alkanut näin kesän keskellä.
Ja saalis oli..... no joo, yhdet sukat...... = 0

Ei siis niinkun yhtään mitään ostettavaa, ei siis alkuunkaan.
Aivan masentavaa, vaikka en ookaan mikään shoppaaja, niin silti... plaah!!!

Pari kivaa paitaa löysin kyllä, mutta mitä sellasilla paidoilla tekee joissa näkyy kaula-aukosta napa???
Minkä helkkarin takia kaula-aukko pitää olla niin iso että se tipahtaa melkein napaan asti, mä vaan kauhiasti ihmettelen......??!!!
Joku tolkku noissa vaatteissa pitäis nykyään olla, kun harva ihminen sitä kaikkea varustustaan haluaa näytellä maailmalle.

Päätin taas sadannen kerran, että nyt pitää käyttää kaikki noi vaatteet tuolta kaapista pois ja sitten vasta alkaa ihmetellä et mistä sais uusia, kun olemassa olevat on käytetty loppuun.

Sunday, June 28, 2009

Viikonloppu

Näin se on viikonloppu mennyt oikein mukavasti, tehden ei mitään : )
Lauantai meni pienen sateen saattelemana koko päivä.

Tänään sain vihdoinkin pestyä ikkunat ja mä oon niiiiiin iloinen siitä!
Palkkioksi ikkunanpesusta menin rantsuun ystäväni Ritun kanssa koko päiväksi grillaamaan nahkaa ja viettämään leppoisaa päivää = D

Friday, June 26, 2009

Grillausta

Karkasin tänään töistä aikasemmin ja painelin Rouva Äitin ja Eläkeläisen luo grillaamaan.

Tulihan sitten grillattua hyvää ruokaa ja todellakin tarpeeksi.
Ja myös itteensä.... ; )

Oli mukava istua pihalla lukemassa pienessä tuulen vireessä ja auringon paisteessa.
Siinä sivussa vähän kaiholla muistella mennyttä lomareissua Kefaloniassa.. = D

Mutta onneks hyvät kelit jatkuu täällä kotomaassa ja syksyllä on uusi reissu jo odottamassa mitä mahtavimmassa seurassa!!!

Lepää rauhassa

Popin kuninkaaksi kutsuttu Michael Jackson on poistunut joukostamme.
Hän kuoli eilen illalla 50 vuotiaan.

Jakcsonin ura on ollut uskomaton.
Kukaan ei oikeesti voi kieltää etteikö olisi kuunnellut hänen musiikkiaan joskus, en usko jos kiellätte.. ; )

Tuesday, June 23, 2009

Vääryyttä

Mun mielestä on iso vääryys, että ne jotka nyt on lomalla ja nauttii suomen suvesta niin laittaa töissä oleville ihmisille ikäviä tekstiviestejä.

Tänään päivällä sain viestin jossa luki näin:
On mahtava keli ja lonkero on tosi maukasta, eikä tässä Suomenlinnan maisemassakaan ole mitään vikaa!!!

Ja tällästä mun pitää kestää keskellä työpäivää!!!!!!!
Ja kaiken lisäks Rouva Äiti lähetti tälläsen viestin, tää on niiiiiiiiiiiiiiiiiin pöyristyttävää.....

Sittenkun mä oon lomalla, niin mä voin lähetellä mitä mä haluun ja mistä mä haluun, mutta että kesken työpäivän tulee tällästä....... siis apua, törkeetä.... ; 0

Friday, June 19, 2009

Juhannus

Vesisateesta huolimatta toivottelen kaikille:
OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA!!!!!!

Wednesday, June 17, 2009

Korjaus

Tuli tänään noottia, kun tossa edellisessä jutussa sanoin etten oo valovuosiin ollut kirkon penkkiä kuluttamassa.
Aivan, mä huijasin tässä asiassa!!

Olin siis kirkossa viimeksi ennen joulua, kummipoikani koulun joulukirkossa.

Hmm.... kuinka kummassa näinkin tärkeä tapahtuma on päässyt katoamaan päästäni.....
No selkeesti sen takia, ettei toi kirkko hässäkkä oo ihan mun juttuja... ; )

Tuesday, June 16, 2009

Kirkkoilua

Näin sitä tuli sitten sunnuntaina käytyä kirkossa.
Siitä on valovuosia aikaa, kun meikäläinen on viimeksi istunu kirkonpenkissä jos ei oteta huomioon hautajaisia.

Mutta neiti pääsi ripille ja kaikki oli tyytyväisiä ja iloisia.

Aika huonoja kuvia tuli kirkon sisällä, mut ei sillä niin väliä oo.

Saturday, June 13, 2009

Viikonloppu

Tänään lähdetään Rouva Äitin kanssa shoppailee... ; )
Se on niinkun hyvästi lomarahoille ja kaikelle muullekin rahalle.....

No, ihmetellään sitten millä eletään mikäli nyt mitään edes löytyy.
Niinhän se on, että silloin kun lähtee shoppaa niin mitään ei löydy ja silloin kun on kiire ja vaan pikaisesti katsastaa jotain löytyy vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon.

Huomenna onkin sitten aamusella lähtö Lohjalle rippijuhliin.
Ystäväni Tiinan tytär Lotta pääsee ripille ja olen ilokseni saanut kutsun sinne.
Toivottavasti aamupäivällä ei sada vettä, jotta sais kirkon pihalla otettua muutaman kuvan.
No, jos sataa niin sitten sataa ja kuvataan sisällä.

Mut joo nyt on mentävä Äitee kurvas pihalle, moro!

Wednesday, June 10, 2009

Keskiviikko

Onhan se mukavaa, että on tuttuja ihmisiä tuolla muualla maailmalla ja saa välillä kuulla heiltä kuulumisia.
Mutta onko siinä nyt mitään laitaa, että näin mahtavan hienon alkukesän vallitessa täällä kotomaassa kerrotaan muiden maiden lämpötiloja.

Sain eilen s-postia Kefaloniasta, pariskunnalta joihin tutustuttiin KB:n kanssa reisussa ja heillä on siellä kunnon kesä menossa + 32 lämmintä ja mukava tuulenvire helpottaa hellettä.
Höh, hikoilkoot siellä vaan ei vois vähempää kiinnostaa..... ai vähänkö oon kade??!!

Kyllä mä oon ihan varma, et kesä tännekin tulee jossain vaiheessa.
Ainakin joku vuosi, jos nyt tänä vuonna unohtaa piipahtaa.....

Sunday, June 07, 2009

Kuvia Kefaloniasta















Rokattu on

Nyt sitä on rokattu ja paleltu eilen niin että riittää.
Eilen illalla oli kaikki 7 astetta lämmintä tai oikeemmin kylmää.
Me oltiin niiiiiiiiin jäässä, kun lähdettiin kotiin rokkaamasta ettei mitään rajaa.

Mut hyvää musiikkia oli ja tosi kylmää sidukkaa.
Happoradio aloitti meidän rokkauksen.
Seuraavaksi lauteille saapui aina niin hyvistä jutuista tunnettu Hynynen ja Kotiteollisuus.
No niistä jutuista voidaan kyllä olla montaa mieltä... = 0
Naapurimaan ylpeys Backyard Babies soitti räimettä korkeelta ja kovaa.
Viimeisenä mutta odotettuimpana saapui lavalle Apulanta.
Se on kyllä aina niiiiiiiiin hyvä ettei mitään rajaa.

Friday, June 05, 2009

Kotosalla

Nyt sitä ollaan jo astuttu harmaaseen ja märkään arkeen, täällä koto maassa.
Ilmat on niiiiiiin mahtavat, vettä sataa ja on kylmää : (

Tänään lähden istumaan iltaa työporukan kanssa ja huomenna rokkaillaan Kivenlahti Rockissa.

Reissukuvia ja yhteenvetoa rokkailusta tuleepi ensi viikon alussa tai hyvällä tuurilla sunnuntaina.
Riippuu onko sunnuntaina elämää..... : )

Eikun viikonloppua vaan kaikille!!

Tuesday, June 02, 2009

Tiistaita

Taalla sita viela pulikoidaan ja naatitaan olosta.
Palataan seuraavan kerran asiaan, kun olen poistunut altaata ja joutunut kotiutumaan epsooseen.
Kaikki hyva loppuu aikanaan vaikka kuinka yrittaa valtella...; )

Sunday, May 31, 2009

Sunnuntaita

No eilinen ukkonen ja huono ilma ei selkeestikaan sopinut mulle.
Karsin sitten koko illan vatsataudista ja kamalasta olosta.

Koko ilta meni pilalle sangyn pohjalla, valilla vessassa hypatessa ja norjaa puhuessa ponton kanssa... = (
Ja lisaksi telkkarista tuli ihan kamala Eddie Murphyn vamppyyileffa.. huh huh....

Tanaan olaan kuitenkin oltu ihan kunnossa ja karvistelty altaalla ja nautittu lounasta,tosin ihan vaan aplarimehun kera.

Saturday, May 30, 2009

Launtaita

Tanaan oli aika hyva ukonilma ja vesisade.
Juuri kun loysimme aivan unelmapaikan aika lahelta asuntoamme.

Ylhaalla maen rinteessa upea hotla, jolla aivan uskomattomalla nakoalalla varustettu uima-allas.
Ehdimme tunnin verran nauttimaan rantapedeista, ai sita autuutta kivirannan jalkeen, kun alkoi ensin ripotella vetta ja sen jalkeen jyrista.

Ei muutakun kamat kasaan ja kotia kohti kaupan kautta.
Kaupasta mukaan lounastarvikkeet ja hopi hopi.

Ennenkun saimme lounaan valmiiksi, alkoi vetta tulla ihan kiitettavasti.
Kaikkiaan sade ei kestanyt kun tunnin verran ja jyrinat haipyivat samaa matkaa.

Aurinko valtasi iltapaivalla taivaan ja elama palasi taas entisille uomilleen tilapaisen hairion jalkeen.

Oppitunti

Iltojen viihdykkeeksi paatybaarissa, ollaan pidetty suomenkielen oppitunteja.
Manolis, tarjoilijauroomme, on aika kiitettaan hyva oppimaan suomea.

Han on myos nappara opettamaan sita muille baarissa istuville paikallisille.....
Eilen illalla meidan jo ollessa baarin ainoat ei paikalliset, koko baari hoki ELAMA ON suureen aaneen Manoliksen opastuksella.

Nain kreikkalaisella korostuksella koko sanonta menettaa merkityksensa tayn.
Heilla ei ole tarvittavaa vakavuutta ja melankoliaa sanoessaan ELAMA ON.

Mutta kaiken kaikkiaan hauskaa riittaa tasta hyvinkin mitattomasta asiasta, luultavasti loman loppuun asti = D

Friday, May 29, 2009

Perjantaita

Tanaan on ollut pilvista koko paivan.
Ja siita on seurannut meille retkeilypaiva ja retkeilysta johtuen pitka pitka lounas.

Retkeilylla ei sitten tarkoiteta monien kilometrien vaeltelua, vaan ihan kylan tarkempaa tutkimusta ja urkien nuuskimista.

Ja mita pitkaan lounaaseen tulee, niin se ei ollut meidan vika vaan tavernan omistajan.
Koska meidan yhdesta viinikarahvista tulikin akkia kaksi, kun meille tarjottiin toinen.
No eihan siina auttanut muu kun istua ja tuhota tarjottu juoma pois...;0

Kylla taa lomailu on edelleen niiiiiiiiiin rankkaa = D

Tuesday, May 26, 2009

Tiistaita

Paivaa taas taalta lammosta.
Tehty on ei mitaan eli siis oltu rantsussa, syoty ja muuten vaan hengailtu.

Yksi asia taalla on pistanyt silmaan aika huomattavasti.
Taalla on kauheen lyhyita miehia!
Taa porukka on ihan persjalkasia.
Taalla tuntee ittensa valilla jopa pitkaksi... ; )

Mut eipa toi lyhyys nayta menoa haittaavan, ihan yhta paljon nailla suu kay kun missa muualla Kreikassa tahansa.

Ikahaitarissa me ollaan tassa kylassa se nuoriso, kun lapsia ei lasketa mukaan... ; )

No joo, nyt alkaa viini lampiamaan joten keskityn siihen.
Palataan taas asiaan kun ompi aikaa.

Sunday, May 24, 2009

Sunnuntaita

Terveisia taata helteisesta Kefloniasta!!
Tahan asti on tehty ei mitaan ja viihdytty erittain hyvin.

Ruoka on ollut mahtaaa.
Soin elamani ensimmaisen hummerin torstaina ja se oli kylla hyvaa.
Pikkusen vaan nauratti ennenkun otus oli kokonaan kappaleina....... = 0

Rantsussa on maattu kivien seassa, kylkiluut on ihan solmussa....
lumpuusteltu pitkin kylaa, kylan lapi kavely kestaa n. 20 minuuttia kun kavelee hitaasti, ja muuten vaan hengailtu.

Nyt loppuu blondista akku, joten jatketan kun taas ehditaan.
Se on moro!!!

Wednesday, May 20, 2009

Lähtö

Tänään on sitten vihdoin se kauan kaivattu päivä.
Illalla lähtee klo 19.30 lento Kefaloniaan!!!

Yritän päivitellä tätä blogia aina välillä reissun päältä, jos nyt vaan kiireiltäni ehdin.... ; )
Koittakaa immeiset kestää, niin mäkin yritän vaik mahtaa se olla rankaa lomailla lämpimässä...hih hih!!!

Monday, May 18, 2009

Tosi lähellä....

Nyt alkaa olla jo tosi lähellä....
Enää kaksi herätystä!!!!!!!!!!!!!!!!

Friday, May 15, 2009

Lähestyy.......

Enää 5 herätystä!!!!!!!!!

Thursday, May 14, 2009

Tarpeellista tuhlausta...


Tänään joutu vähän tuhlaamaan rahnaa töissä... = 0
Hanna oli tuonut aivan ihania koruja myyntiin ja niinhän niitä sitten jäi mun käteen pari.
Ja kyllä, ne on tarpeellisia eikä ne edes maksanu kovin paljon.
Ei oikeesti maksanu, koska jos vaikka vertaa siihen paljonko auto maksaa uutena niin noihan oli aivan ilmasia.....

Tuesday, May 12, 2009

Lähestyy.....

Se on enää kuulkaa 8 herätystä ja sitten se on menoa.
Kefalonia kutsuuuuuuuuu!!!!!

Kylmää

Eilen oli mahtava ukonilma iltapäivällä.
Vettä ja rakeita tuli ihan kiitettävästi, vettä sato pitkin iltaa.

Tänä aamuna oli auton tuulilasi jäässä, kun lähdin aamutuimaan töihin.
Heti en meinannu uskoa, mutta pakkohan se oli kun raaputin ikkunan pintaa ja jäässä se oli.

Huomiseksi aamuksi on taas luvattu melkein nollaa.
Pitääköhän kohta laittaa sisätilanlämppäri takaisin toimintaan... ; )

Sunday, May 10, 2009

Äitienpäivä

Eiliset synttärijuhlat meni hyvin, ei tullut mitään kahvivahinkoja eikä muutakaan hässäkkää.

Tänään olin Rouva Äitin ja Eläkeläisen luona viettämässä äitienpäivää.
Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Saturday, May 09, 2009

Synttärit

Tänään on hyvän ystäväni Kirsin isän 70 vuotis juhlat.
Olen luvannut mennä sinne kippaamaan kahvia ja hääräämään keittiöön.

Toivottavasti luvattu vesisade ei tule tänään tai ainkin ehtisi loppua ennen bileitten alkua, muuten saattaapi tulla sisällä vähän lämmintä ja ahdasta....

Ei muuta kun oikein hyvää syntymäpäivää Masa!!!!

Friday, May 08, 2009

Uusi vehje

Nyt sain tarpeeksi vanhan digiboksin omasta elämästä.
Viettäkööt sitä nyt ihan rauhassa tuolla kellarissa.... *mur*

Kävin tänään ostamassa uuden vehkeen.
Rumahan toi on kun rullatuoli, mut ei voi auttaa.
Nyt pitäis alkaa kohta asentaa sitä ja opettelee miten se toimii........ = 0

Toivottavasti tää olis pitkäikäisempi, kun mitä toi sen edeltä oli kun näillä kuitenkin on tota hintaa edelleen ihan kiitettävästi.

Wednesday, May 06, 2009

Omaa elämää

Mun digiboksi elää nykyään ihan omaa elämäänsä.
Eikä mulla oo mitään vaikutus mahdollisuutta siihen, mikä on suhteellisen ikävää.

Tietty tosta masinasta on menny takuu umpeen jo aika päivää sitten ja nyt sen korjaus tulis luultavasti aivan tuhottoman kalliiksi.
Saas nähdä nyt joutuuko sitä hommata uuden masiinan vai tuleeko toi vielä jotenkin järkiinsä.

Harmittaa vaan jos joutuu ostaa uuden masiinan, kun tohon on tullut tallennettua niin paljon hyvää poppiva ja sitten ne on menneen talven lumia = (

Toivotonta

Kävin tänään kiertelemässä kaupoissa töiden jälkeen.
Ja hoh hoh, olihan taas hasardi mennä shoppailee.....

On se taas uskottava, että multa puuttuu se tyttögeeni joka on ohjaa ihmistä shoppailee.
Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen alko jo ulko-ovi kutsuu, mut pakotin itteni vaan laahustamaan toiseen kauppaan ja siitä taas toiseen...
Kaikki 1,5 tuntii sain menee, mut oli se aika tuskaa.

Ja kyllä se niin vaan on, ettei mitään ostettavaa edes löytyny.
Ihme riepuja, ohuita plöröjä aluspaitakangasta olevia rättejä kaikki.

Jos nyt vaan käyttäis kaikki vanhat vaatteet pois kaapista ja sit vasta alkais itkee, kun ei oo enää oikeesti mitä laittais päälle.

Ei mua kyllä saa rättikauppaan taas kovin helposti, kenkä- ja laukkukaupat on niiiiiiiiiiin paljon helpompia paikkoja asioida...... = D

Sunday, May 03, 2009

Vappu oli ja meni

Näin meillä helsingissä vietettiin vappupäivää..... olikohan ihan oikee maa ja valuuttaa???
Tällä linjauksella mentiin koko päivä, ilta ja melkein aamuun asti...
Kummassa näistä oli hintalaatu suhde paikoillaan?
Toinen on löydetty ja pelastettu kadulta, toinen muuten vaan kaapattu pönttöön.... ; )