Friday, June 24, 2016

Juhannusaatto

Tänä vuonna on taas vähän erillainen juhannus.
Aamulla suuntasin nokan kohti Raaseporia ja lankojen värjäys projektia.

Ensin kerättiin koivun lehtiä ja koivun kuorta.
Tosin vesisade yllätti kesken kaiken ja kastuttiin aika hyvin.
Niitä sitten keiteltiin ja jätettiin jäähtymään seuraavaa päivää varten.
Raparperin juuret joutuivat myös kattilaan porisemaan.
Myös krapin siemenet laitettiin likoamaan yön yli.

Näillä välineillä aloitettiin tämä juhannus...
 Uusia kanoja piti käydä moikkaamassa tietenkin.
 Serkkulikka ei juurikaan perustanut meidän keitoksista.
 No, ei ne juurikaan Eeviäkään puhutelleet...
Siinä ne nyt porisee, koivunlehdet ja raparperin juuret.

Monday, June 20, 2016

Maanantaita


Aika on taas mennyt siivillä ja kesäkelit on ollut mitä on...
Vettä on satanut aivan kaatamalla, ukkostakin on kuunneltu, aurinko on näyttäytynyt ihan vaan salaisesti.

Juhannus tulla jolkottaa ja mielenkiinnolla odotan sataako vettä vai peräti lunta.
Sääennustukset vaihtelevat helteestä kaatosateeseen.

Viime viikonloppujen tapahtumista tulee päivitystä tällä viikolla, kunhan näiltä kiireiltäni ehdin.


Wednesday, June 08, 2016

Keskiviikkoa

Viikonloppuna olitiin juhlimassa M:n polttareita ja sehän lähti sitten ihan lapasesta.

Hauskaa oli enemmän kun tarpeeksi ja mukavaa porukkaa.
Ruoka oli hyvää ja sitä nautittiin Raffaellossa.
Suht ajoissa olin myös kotona.

Kaikkea virvoketta vaan tuli nautittua sekaisin ja pari lasia liikaa.
Onneksi ei kuitenkaan ollut ihan täysi kuolema sunnuntaina, melkein vaan....

Noh, tänään alkaa olla normi olotila pikku hiljaa.
Ei sovi vanhalle toi nuorison kanssa hilluminen yötä myöden.

Thursday, June 02, 2016

Kesäkuu

Kesäkuu on alkanut tosi lämpimissä merkeissä, lämpöä on ollut yli +25 astetta jo monta päivää.
Tänään kuitenkin rysähti, tuli kunnon ukkoskuuroja ja vettä oikein olan takaa.

Huomisesta lähtien palataan ennusteiden mukaan takaisin suomen kesän normi lämpöön, alle + 20 astetta.

No, kesä on kuitenkin aina kesä.
Niin kauan kun selvitään ilman toppatakkia, niin hyvin menee.

Tuesday, May 24, 2016

Lomalla

Tähän lomaan on ilmojen puolesta mahtunut kaikenlaista.
On satanut, ollut pilvistä, aurinkoista ja tuulista.

Parin ensimmäisenä päivänä saatiin nauttia sateesta, pilvistä ja auringosta.
Eipä noi sadekuurot mua paljoa haitanneet, ei ne niin kauan kestäneet.

Sitten alkoikin aurinko paistaa porottamalla oikein kunnolla.
Auringossa pystyy olemaan vaan hetken kerrallaan, kun paistaa niiiiin kuumasti että nahka palaa.

Muuten loma on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Paljon olemista, hyvää ruokaa kylmiä virvokkeita ja muuten vaan hyvää eloa.

Sunday, May 15, 2016

Loma lähestyy...

... ens torstaina ennen kukon rääkäsyä lento kohti Kreetaa!!

Viikko on taas mennyt ihan hujahtamalla.
Ihan kauheesti ei oo mitään tapahtunut, töissä ollaan oltu pitkiä päiviä ja vähän kyllä myös ehditty sosialisoimaan ystävien kanssa.

Perjantaina oltiin porukalla viettämässä picnikkiä Rouva L:n luona.
Oli hauska ilta, osa lähti aikasemmin kotiin mutta minä olin viimeisessä poistuvassa porukassa.
Ihan asiallisesti bussilla kuitenkin tuli kotiin ja ihan ihmisten aikoihinkin.

Lauantaina oli elämäni ensimmäisillä maustekutsuilla.
Oli muuten erittäin asiallinen, hauska ja erillainen tapahtuma ja maistiaisia oli vaikka kuinka paljon.
Kiitos järjestämisestä ja maistiaisita kuuluu tietenkin kutsujen emännälle ja isännälle, kiitos S ja P.

Omalta osaltani kutsut kestivät hivenen pidempään, kun muulla porukalla.
Jäin istumaan ja höpöttämään isäntäväen kanssa pariksi tunniks mutta sitten oli otettava Citikan nokka kohti kotia.

Tänään kaffelle ja vähän kiertämään (ehkä) Selloa mutta muuten tänään tapahtuu vain skype-linja Lontooseen.

Muutama päivä ens viikolla töitä ja sitten pitkään odotetulle lomalle.
Saattaa pukkaa muutaman päivityksen hetken päästä Kreetan lämmöstä... ehkäpä kyllä...

Friday, May 06, 2016

Kesä taitaa tulla...

Luonto näyttää vihdoinkin heränneen eloon, talven jäljiltä.
Mehiläiset pörräävät ahkerasti keräämässä mettä kukista.
Vaskitsakin tuli tiellä vastaan.
Sillä ei ollut mitään kiirettä mihinkään. Piti oikein tikulla tökkiä se pois tieltä, ettei jää auton alle.
Kyllä on mukavaa, kun mittari näyttää jo lähemmäs +20 ja aurinko paistaa täydeltä terältä.

Wednesday, April 27, 2016

Turkuilua

Viikonloppu meni Turussa kummitytön Disco tanssi kisoissa.

Lauantaina tuli nähtyä ihan muutama tanssiesitys.
Täytyy kyllä hattua nostaa noille tytöille, siitä kuinka he jaksoivat koko päivän tanssia hymy huulilla ja energisesti.
Sunnuntaina kotiuduin kisareissulta ja maanantai aamuna Lähdin työasioissa takaisin kohti Turkua.

Nyt on sahattu Espoo Turku väliä, niin junalla kun myös autolla. 

Monday, April 18, 2016

Hurahtaa....

... siis tää aika.
Mihin päivät oikein hurahtaa, kohta on jo Vappu...
Kevät on mennyt ihan älyttömän nopeasti.

No, kesää kohden sata lasissa.
Se on hyvä juttu ja se vaan passaa.

Viikonloppu meni ahertaessa töissä iki-ihanan D-vitamiini määrityksen kanssa.
Mukava pyöreitä 11 tunnin päiviä tuli häärättyä mut kyllä siitä kiitos tulee tilipäivänä... 😀

Ens viikonloppuna suunnataan kohti Turkua ja katsomaan kummitytön osallistumista diskotanssin SM-kisoihin.

Uskon vakaasti että pärjääminen kisoissa on hyvä.
Lauantaina se sitten nähdään.

Hyvää tätä viikoa kaikille!!

Tuesday, April 12, 2016

Tiistaita

Tallinna tuli nähtyä, eikä se ollut muuttunut mihinkään... 😁
Keli ei ollut ihan kohdillaan, vettä satoi jonkun verran mutta ei onneksi kastuttu paljonkaan.

Nyt on melkein virallisesti siirrytty kesäaikaan.
Autoon on vaihdettu kesärenkaat, vihdoinkin.
Mutta edelleen auto on tiukasti piuhassa yöt.
Minä en aamuisin noita ikkunoita skrapaa... yksi aamu riitti tälle keväälle, kun unohdin sunnuntaina käydä laittamassa piuhan kiinni.

No, kyllä se kesäaika sieltä jossain vaiheessa tulee ja sisätila lämppäri poistuu käytöstä... 😀

Friday, April 08, 2016

Taas retkelle

Huomenna taas retkeillään.
Tällä kertaa lähdetään pitkästä aikaa käymään Tallinnassa.

Onhan se jo aika käydä siellä, kun ei oo moneen kuukauteen tullu käytyä... 😉

Saturday, April 02, 2016

Retkelle

Tänään  mennään Rouva Äidin ja Eläkeläisen kanssa retkelle isolle kirkolle.

Käydään Kauppatorilla kaffella ja Kauppahallia pällistelemässä sisätä ja ulkoa.
Lisäksi lumpustellaan pitkin poikin kaupunkia katselemassa maisemia.

Syksyinen kaupunkiretki viime syksynä jäikin multa väliin, kun olin töissä näiden kahden retkeillessä keskenään keskellä viikkoa.

Tänään on retkeilyyn mitä mainioin keli, aurinko helottaa siniseltä taivaalta ja lämpötila kun on ihan ok.

Hyvää viikonloppua kaikille!!

Friday, March 25, 2016

Hauskaa Pääsiäistä

Nauttikaa pitkästä päästäispyhästä ja syökää paljon päästäismunia!!

Sunday, March 20, 2016

Praha terveisiä

Praha tuli katsastettua ja näkemistähän riitti yllin kyllin.
Käveltyä tuli ehkä joku tsiljoona kilometriä ja myös julkisia kulkuvälineitä käytettiin ahkerasti.

Hotelli oli ihan toimiva, vähän vanha ja huone oli aika pieni mutta eihän me siellä ehditty kun käydä nukkumassa.
Aamiainen oli riittävä ja aikast monipuolinenkin, kyllä sillä ittensä sai täyteen.

Ensimmäiset kaksi päivää olivat tosi kylmiä ja tuulisia.
Lämpöä oli vaan +2 C ja sellainen kylmä tuuli että tukka meinas lähteä päästä.

Onneksi oli kunnolla vaatetta mukana, pipo olisi kyllä ollut hyvä otos ottaa mukaan koska tajusin ostaa pipon vasta viimeisenä iltana kun tuli hyvä yksilö vastaan...

No, ilma lämpeni loppuviikkoa kohden ja kaksi viimeistä päivää saimme nauttia auringosta lämpimämmästä kelistä.

Tässä muutamia kuvia reissusta:
Ihan vähän oli tuulitukka-päivä... = )
Oota, mä pidän sun tukasta kiinni ni ota sitten se kuva...
 Terassikausi tuli avattua, tosin lämmittimien alla ja lämpimälläkin juomalla.... = )

Monday, March 14, 2016

Loma loma loma loma....

Vihdoinkin se on LOMA!!!!
Kyllä tätä on taas ootettu ja ootettu.
Vielä kävin viikonlopun kärvistelemässä töissä mut kärvistelyä helpotti ajatus ettei tarvi tänään nousta aamulla töihin... = )

Tänään vähän siivoillaan ja järkätään paikat kuntoon.
Tämän päivän tärkein hommeli on pakkaus...
Huomenna minä ja K, painellaan aamusella lentokentälle ja kohti Prahaa.

Pitkästä aikaa monen vuoden haikailun jälkeen otetaan uusi matka Prahaan ja mennään katsomaan edes osaa siitä kaikesta joka jäi viime kerralla katsomatta.
Se on niin kaunis ja upea kaupunkin, että vaikea sanoa mikä paikka vetäis vertoja sille.

Kuvia ehkä jo matkan aikana, saas nähdä...
Mut viimeistään matkan jälkeen.

Friday, March 11, 2016

Poppiva

Viime lauantaina oli Helsingin jäähallilla Sun Rise Avenuen keikka ja sitä olin kuuntelemassa.
Oli tosi hyvä keikka.
Tässä muutama kuva.