Thursday, February 09, 2017

Ilmailua

Kävin tänään kokeilemassa ilmajoogaa.

Oli kyllä aikamoisen erillainen kokemus kun ikinä...
En oikein tiennyt mitä odottaa mutta en ainakaan tätä.

Tunti alkoi mahtavilla venytyksillä joissa käytettiin katosta roikkuvaa kangasta.
Niitä venytyksiä olisin voinut tehdä vaikka kuinka kauan.

Seuraavaksi piti roikkua linkkuveitsenä kankaan yli pää alaspäin.
Ei ollut mun juttu, en osannut olla oikeassa asennossa ja se oli äärimmäisen epämiellyttävää.

Seuraavaksi roikkumaan kankaasta pää alaspäin, pelkästään jalkojen varassa.
Ei ollut helppoa mut opettajan avustuksella pääsin asentoon ja sain roikuttua hetken ihan ok.
Harjotuksen jälkeen toikaan ei ehkä tuntuis enää niin pahalta.

Loppu rentoutus oli ihan parasta, mentiin kokonaan kankaan sisään makaamaan ja rentouduttiin pussissa killuen katosta.

Kokemuksena ihan hauska ja erillainen mut se oli siinä, ei ihan kolahtanu tarpeeks.

Kuvat ei oo otettu tunnilla vaan kaapattu netistä.
Tekemistä oli ihan tarpeeksi ilman että omis vielä pitänyt kuvatakin.

Friday, February 03, 2017

Perjantaita

No hupsista heijaa, onpas taas vierähtäny pari viikoa siivillä.
Mitäs tässä onkaan tullut tehtyä...

Käytiin T:n kanssa Apulannan keikalla jäähallissa.
Ihan paras konsertti pitkään aikaan.
Kuvia ei juurikaan tullut otettua tai siis ne ei onnistunu, kun valoshow oli niin mahtava.

Seuraava viikonloppu menikin hyvinvoinnin parissa.
Siinä työn tohussa viiknloppu vierähtää melkein ääntä nopeammin.

Nyt viikonloppuna ohjelmassa on kyläily pitkästä aikaa pienimmän kummipojan luona huomenna.
Sitä tulee aina niin hyvälle tuulelle, kun pikku A on niin aurinkoinen kaveri.

Muuten ei mitään muuta ohjelmaa eikä aikataulua.
Rouva Äitin kanssa vähän lenkkeilyä ja kotihommia, siinä se.

Sunday, January 15, 2017

Sunnuntai

Ensimmäinen viikko loman jälkeen on kärvistelty töissä ja opeteltu uutta työaikaa.
Nyt on mentävä töihin 8-16, eikä se juurikaan oikein nappaa...

Yritän opettaa itteäni nukkumaan aamulla pidempään eli valvomaan illalla kauemmin.
Huonolla menestyksellä on harjoitukset menny mut ei auta, kun vaan yrittää.

Ehkä pääsen uuteen rytmiin jossain vaiheessa kiinni mut nyt tuntuu aika toivottomalta...

Tänään taas kitkutellaan hereillä mahdollisimman lähelle klo 22:ta, että rytmiharjoitus etenisi edes jotenkin eikä tarvi aamulla pörrätä pitkin nurkkia ja odottaa että voi lähteä töihin.

Eilen oltiin akkaporukalla viettämässä K:n ja J:n synttäreitä.
Ruoka, juoma ja seura oli hyvää.
Mukava ilta yksinkertaisesti.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Saturday, January 07, 2017

Tammikuu

Vuosi vaihtui Lontoossa skumpan ja hyvän seuran merkeissä.
Saas nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan...

Lontoon loma meni hyvin.
Saatiin tehtyä oikein kunnon yllärivierailu Cathyn ja Grahamin luokse.
Samalla he saivat Suomen tuliaiset, suklaata ja salmiakkikossua.

Shoppailua tuli harrastettua tosi vähän, sitä alkaa ehkä jo oppimaan että ostetaan vaan sitä mitä tarvii.

Noh, ainakin melkein..
Taas jäi käteen yksi teemuki, joka ei mistään kohtaa olis ollu tarpeen mut kun...
Ja paketti teetä, töihin vietäväksi.

Kotona odotti kunnon talvi, ihanaa!!
Perjantai aamuna oli pakkasta -22 astetta.
Eikun vaatteet niskaan ja kävellen kauppa reisulle.
Yhtään ei ollut kylmä kun osaa pukeutua ja mun paksu karvapipokin pääsi ulkoilemaan pitkästä aikaa.
Tänään sitten onkin enää -6 astetta ja sataa lunta reippaan tuulen kera.
Saas nähdä saadaanko kunnon kerros lunta maahan vihdoinkin.

Saturday, December 31, 2016

Uutta vuotta

Kaiken kommelluksen jälkeen pääsin eilen perille Lontooseen.

Ensin perjantai aamuna tuli lentävä lähtö kentälle, kun oli laittanut kellon soimaan tuntia liian myöhään.
Onneksi Rouva Äiti oli tulossa mukaan ajamaan auton pois kentältä ja soitti ja ihmettelu että missä mä oikein kuppaan...

Oli onneksi laittanut kaikki valmiiksi ja laukku oli vain kiinni laittoa vailla.
Kymmenen minuuttia ja törkkäsin oven kiinni ja sinkaisin autolle laukku kainalossa.

Hyvin ehdin ajoissa kentälle ja eikun jonottamaan jonosta jonoon.
Ja lopulta lento lähti 1,5 h myöhässä.
Istuttiin koneessa, kun ei saatu lähtölupaa Lontoon sumun takia.

En kuitenkaan valita myöhästymisestä, pelkästään Heathrown kentällä peruttiin 45 lentoa.
Sumu oli ihan käsittämätön, oikea hernerokkasumu.
Olin onnekas että pääsin ylipäänsä perille.

Tänään meillä on vähän muuttunut uuden vuoden vastaanotto, kun R ei sitten eilen päässyt Suomesta Lontooseen.
Eli vaihdoimme paikan KB:n luokse ja nyt meitä on paikalla M, KB ja minä.

Oikein hyvää uutta vuotta 2017!!

Thursday, December 29, 2016

Uutta vuotta kohden

Koiruuden hoito-keikasta on selvitty hyvin.
Molemmat elossa ja hyvin voivina.

Tänään kävin töissä kääntymässä.
Ihan vähän meinasi olla hommia... Mitähän jäi tekemättä...
Noh, siellä ne odottaa kun lomalta palailen.

Huomenna aamulla ennen kukon laulua käy suunta kohti lentokenttää ja lomaa, kohteena Lontoo.

Luvassa on uuden vuoden pippalot KB:n, R:n ja M:n kanssa.
Sen lisäksi kaikkea muuta mukavaa ajanvietettä mitä nyt mieleen juolahtaa.

Sunday, December 25, 2016

Joulua

Aatto meni vesisateen kera ihan leppoisasti.
Tosin toi mun joulu-hoidokki ei ollut yhtään tyytyväinen, kun joutui lenkille sateesta huolimatta.

Hänen mielestä tämä on huomattavasti mukavampaa tekemistä...
Tänään ei onneksi sada, joten toi jumalattoman kuran määrä vähenee huomattavasti ton elikon jaloista...

Tänään mennään taas vanhuksien luo syömään tai siis minä syön ja Veeti loikoilee jossain, eilen kiinnostuksen kohde oli pitkään parveke.

Oikein hyvää joulun jatkoa kaikille!

Sunday, December 18, 2016

Joulu tulla jokkottaa

Enää viikko jouluun.
Aika on mennyt ihan siivillä kesän jälkeen.
Ei voi uskoa että ollaan jo joulussa.

Ensi viikko vielä pitää raataa töissä ja sitten olisi kaivattua lomaa tarjolla.
Joulun jälkeen vain yksi päivä töitä ja uusi loma edessä.

Olisi vissiin korkea aika tehdä jotain joulu hommeleita, jos ne meinaa saada tehtyä ennen lauantaita.

Sunday, December 11, 2016

Sunnuntaita

Viikonloppu on mennyt hyvästä seurasta nauttien ja maailmaa parantaen.
On tullut myös kulutettua sohvan nurkkaa.

Tänään käytiin K:n kanssa Tuomaan markkinoilla.
Oli aika kipakka keli tallustella pitkin kaupunkia.
Pakkasta -8 ja pirteä tuuli, niin kun nyt lähes aina kaupungissa on.

Ei tullut tehtyä mitään löytöjä mutta oli kiva kuluttaa aikaa katselemassa näyteikkunoita markkinoiden jälkeen.

Piti kyllä käydä lämmittelemässä välillä Kappelissa teellä.
Siellä oli porukkaa kun pipoa mutta mahduttiin kuitenkin istumaan.

Tuesday, December 06, 2016

Itsenäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää 99 vuotias Suomi!!

Sunday, November 27, 2016

Sunnuntaita

Taas on vierähtänyt tovi viimeisestä päivityksestä.
Kaikenlaista on häärätty tässä välissä.

Viime viikon perjantaina oli firman pikku joulut mutta ne jäi väliin tänä vuonna.
Olivat kuulemma tylsät juhlat, joten en vissiin menettänyt mitään.

Torstaina olitiin kaupungissa syömässä Rouva Äidin ja teatteri ystävämne kanssa.
Teatteri ystävän näkemiset taitavat harventua jatkossa, koska hän on muuttanut Kuopioon asustelemaan.
Kyllä me varmasti muutaman kerran vuodessa nähdään.

Perjantaina oli esimiehen tai siis naisen, läksiäiset.
Oltiin syömässä kaupungissa ja käännähdettiin myös pubissa.
Oli hauska ilta, onneksi tuli syötyä niin paljon ettei neste puoli lähtenyt käsistä...

Lauantainakin oli vielä ohjelmaa ja olitiin K:n ja L:n kanssa teatterissa.
Käytiin L:n kanssa ensin syömässä ja K liittyi seuraamme, kun lähdimme kohti teatteria.
Kävimme katsomassa ShoWhat näytöksen.
Se oli tosi hyvä, sai nauraa kunnolla.

Tänään olenkin vaan pyörittänyt pyykkikonetta urakalla.
Tylsää sunnuntai puuhaa mutta pakkohan sitä tehdä.
Viime yönä oli satanut aavistuksen lunta eli maassa on aavistus valkoista.
Ehkä se talvi sieltä uudelleen tulee.

Wednesday, November 16, 2016

Keskiviikkoa

No niin, nyt se vesisade sitten saapui ja lumet on saaneet kyytiä jo aikast paljon.
Ei yhtään hyvä juttu.
Loppuviikoks on luvattu jopa +6 astetta lämmintä.

Onneks meillä oli kuitenkin ihan hyvä talvi viikonlopun ajan kun KB oli täällä kyläilemässä.
En tosin saanut häntä lumitöihin mutta onneksi pakkanen edes vähän kiusasi häntä.... Hih hih!!

Tästä nyt vaan aletaan sitten odottamaan uuden talven tuloa, ehkä se sieltä joku viikko vielä tulee.

Wednesday, November 09, 2016

Lisää lunta...

.... On pyryttänyt koko viikon.
Nyt sitä on jo ihan niin kun kunnolla.
Ennustuksen mukaan lunta sataa ainakin vielä huomenna lisää.
Saas nähdä sataako koko viikon.

No tää lumi osui niiiiin oikeaan kohtaan, ettei mitään rajaa...
KB on tulossa kyläilemään pitkäksi viikonlopuksi tänne Suomeen ja hän rakastaa lunta ja talvea.

No ei tosiaankaan rakasta, hän inhoaa tälläistä keliä... Hih hih....
Saas nähdä joutuuko KB lumitöihin....

Thursday, November 03, 2016

Talvi tuli

Nyt on sitten maa valkoisena ja talvi on saapunut.
Eilen pyrytti lunta ihan kunnolla melkein koko päivän.

Ihan tää talven tulo ei mennyt niinkuin elokuvissa.
Mulla on edelleen kesärenkaat autossa...
Ei siis mikään hyvä juttu ollenkaan.

Onneksi saan huomenna haettua talvirenkaat säilytyksestä K:n avustuksella ja lauantai aamupäivällä törkkään ne auton alle, toivottavasti P:n pienellä avustuksella.

Saas nähdä jääkö tämä tullut pieni valkoinen lumipeite maahan ja koska sitä tulee lisää.

Saturday, October 29, 2016

Kuuri osa 5

No niin, nyt on kärvistelty neljä viikoa kehonpuhdistuskuuria.

Olo on huomattavasti kevyempi ja hyvempi.
Painoa on lähteny 7 kiloa, mikä on ollut positiivinen yllätys.

Tästä eteenpäin opetellaan normi elämään optimoimalla pari kuukautta.
Saas nähdä miten se etappi sitten saadaan maaliin...

Onneksi jatkossakin käytössä vitamiini-, suoliston hyvinvointi- ja palautusjuoma jauheita.
Niillä saa hyvin pidettyä vitamiinit ja mineraalit oikealla tasolla kropassa.

Sunday, October 23, 2016

Kuuri osa 4

Viimenen viikko on alkamassa mutta ei ole harmainta aavistusta mitä se tulee pitämään sisällään.

Valmentajasta ei ole kuulunut pihaustakaan...
Ollaan ilmeisesti liian kavereita, joten ei tarvi satsata niin paljoa yhteyden pitoon.

Noh, pitää aamulla laittaa viestiä ja kysellä ohjeita tulevalle viikolle.

Yllättävän hyvin tästä on selvitty kaiken kaikkiaan.
Mieliteotkin on kummasti alkaneet vähenemään.

Viikko vielä ja sit pääsee tästä pilkun viilaamisesta eroon...

Sunday, October 16, 2016

Kuuri osa 3

Kaksi viikkoa on kärvistelty kuuria eli puolessa välissä mennään.

Tänään olin A:n 3 v synttäreillä ja sain aiheutettua kahvipöydässä melkoista huvitusta omenani ja oman teen kanssa.
En sortunut kakkuun, kekseihin enkä muuhunkaan herkkuun.

Ens viikko jatkuu samalla systeemillä, kun tämäkin viikko on mennyt eli protskua ja kasviksia.

Enää kaks viikkoa jäljellä, eiköhän tämä klaarata....

Sunday, October 09, 2016

Kuuri osa 2

No niin, viikko on nyt mennyt tätä kuuria.

Eilen iltapäivästä alkoi mahdottomat mieliteot ja halut.
Karkkia, jääteloöä, hampurilaisia, kakkua ja ihan kaikkea mahdollista.
Oli paljon aikaa ajatella kaikkea, kun ei ollut viikonloppuna mitään ohjelmaa.

No, mieliteot meni ohi eikä tullut repsahduksia.
Tosin tänään mietin, että mitä hyvää syön kun sen aika koittaa.

Ens viikolla helpottaa ruokavalio, kun saa lisätä kasviksia sapuskaan.
Tästä tulee ihan juhlaa!

Enää kolme viikkoa jäljellä, kyllä tämä tästä handlataan!

Wednesday, October 05, 2016

Kuuri osa 1

Nyt on kolmas päivä kehon puhdistuskuuria menossa.

Maanantai-ilta oli kaikista vaikein tähän mennessä.
Mieli teki kaikkea ja kokoajan.
Tuntui ihan siltä että kuolema tulee just nyt, kun en saa sitä tätä enkä tota....

Päivät töissä on menneet yllättävän kivuttomasti ja helposti.
Paljon pitää vaan värkätä juomia päivän aikana mut eipä toi vaikeeta oo sekoittaa jauhetta veteen.

Voi kyllä olla että kanan syöminen tän kuuri  jälkeen ei ihan heti nappaa mut mene ja tiedä voihan se napataki.

Sunday, October 02, 2016

Sunnuntaita

Taas on vierähtäny tovi viime päivityksestä ihan huomaamatta.

Viime lauantaina oli S:n pikku ukkelin ristiäiset.
Pikku ukosta tuli Jooa Aleksanteri.
Muuten viikonloppu meni töitä tehdessä.

Tänä viikonloppuna käytiin T:n kanssa shoppailu rundilla Lahdessa Kärkkäisellä ja Orimattilassa Megamyynti Areenassa.

Aika pieni saalis oli tältä keikalta mut sain kuitenkin uudet Crocsin kumisaappaat?


Ens viikolla sitten alkaa kunnon kehon puhdistuskuuri ja saas nähdä kuin akan käy....
Ruokavalio on rajoitettu proteiini voittoiseksi ja pieneen annoskokoon.
Jos ens viikosta selviän ilman pahempia törmäyskursseja niin hieno homma.

Eikun hyvää alkavaa viikkoa kaikille!