Sain lainaan vähän aikaa sitten, yhdeltä työkaverilta kirjan nimeltä: Lasi maitoa, kiitos.
Kirja kertoo 15-vuotiaasta liettualaistytöstä, joka saadaan lähtemään salaa mukamas Tukholmaan kahvilaan töihin, mutta hänet kuitenkin myydään seksiorjaksi Norjaan.
Tämä on hänen selviytymistarinansa.
Pakko sanoa, että jo tähän mennessä teksti on aikast rankkaa luettavaa vaikka en ole edes vielä päässyt kirjan puoleenväliin.
On uskomatonta, että tälläistä tapahtuu nykypäivänä.
Mutta kyllähän sitä jotkut vanhemmatkin myyvät lapsiaan, kun on puutetta rahasta ja ruuasta.
Kyllä sitä saadaan olla kiitollisia, että ollaan synnytty suomeen ja hyviin oloihin kaikesta huolimatta.
Vaikka sitä usein valittaa ja narisee pienistä asioista, mutta asiat voisi olla todella paljon pahemminkin.