Monday, August 17, 2015

Arillas osa 1

Eilen illalla laskeduin hikisen kuumalle Korfun lentokentälle aikataulun mukaisesti klo 21.30.
Lämmintä oli vaivaiset +30 ja ihan pikkusen pukkasi hikeä pintaan.

Laukkujen odotteluun meni tovi mutta tulihan se sieltä lopulta.
Sitten taksin kyytiin ja eikun kohti Arillasta.

Matka taittui ensin pienen vesisateen, välillä vähän isomman vesisateen ja ukkosen saattelemana.
Kylälle päästyäni sateet olivat enää kaukainen muisto toiselta puolelta vuorta.

Laukun purku kylmän valkoviinilasillisen kera ja kamat paikoilleen.
Sitten tää tyttö olikin jo valmis nukkumatin maille.

Tänään KB saapuu muutaman tunnin päästä kylille ja lomailu alkaa kunnolla.
Kohta käväisen kaupassa hakemassa vettä ja muuta perustarviketta.

Tästä se loma polkastaan käyntiin!

No comments: